Muista varata voiteluun noin 500gr voita.
Puuro:
3 litraa punaista maitoa
6dl riisiä
6dl vettä
4tl merisuolaa (aika paljon siis!)
(lopuksi 3 kananmunaa sekaan kun puuro on jäähtynyt)
Valmista puuro pussin ohjeen mukaan, itselleni puuron valmisti Kenwoodin yleiskone jossa induktioliesi, eli lähinnä vain odottelin valmistumista. Anna puuron jäähtyä ja sekoita mukaan kananmunat lopuksi. Älä notkista puuroa uudella, keittämättömällä maidolla, koska tällöin maito alkaa kiehumaan uunissa. Jos pitää notkistaa niin käytä kylmää vettä.
Tästä taisi tulla noin 140 piirakkaa ja taikinaa jäi jonkin verran myös yli.
1 litra viileähköä vettä
630gr vehnäjauhoa
260gr pirkka ruisjauhoa
320gr hienoa täysjyvä sihtiruisjauhoa
1,5rkl suolaa, käytin Maldon sormisuolaa. Merisuolakin käy.
50gr voisulaa
+ tavallista (vaikka pirkka) ruisjauhoa kaulitsemiseen. Karkeahkoa jauhoa voi hieman ohentaa sihtiruisjauholla 50/50 suhteella.
Sekoita ainekset, Kenwoodilla nopeus 2 noin 6min.
Kaulitse taikina reiluissa jauhoissa noin 6-7mm paksuksi levyksi ja ota siitä halkaisijaltaan noin 6cm suuruisella lasilla pyörylöitä, kaulitse pyörylät todella ohkasiksi.
Pohja painaa noin 17gr kaulitsemisen jälkeen.
Laita päälle noin 33gr riisipuuroa ja rypytä. Valmiin piiraan paino on siis noin 50gr. Piiraat paistetaan niin kuumassa uunissa kuin mahdollista, 250-300 astetta siis. Voidellaan lopuksi voisulalla ja läjätään pinoksi.
Kuvat sitten lopuksi.
Jauhot ovat aivan tavallisia:
Taikinakakkaroita:
Ota tarkat mitat taikinakakkaroista:
Kaulitse ja annostele puuro:
Rypytä, aloita näin:
Mummon rypyttämä ja oma rypytys vierekkäin:
Pellille niin paljon kuin mahtuu:
Paista kunnes näyttävät tältä:
Voitele:
Valmista:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti